Autodude
Pohjoismaiden #1 Suurin Autonhoitokauppa

Tilaukset: 075 328 5820 (09-16)

Myymälä auki: Ma-Pe 9-20, La 10-16

Auton perusteellinen pesu

Auton perusteellisella pesulla tarkoitetaan pari kertaa vuodessa (yleensä keväisin ja syksyisin) tehtävää täydellistä puhdistusta, jossa poistetaan kaikentyyppinen kauden aikana pintaan kertynyt lika erikseen. Erityisesti talvella autoa pestään yleensä harvoin, mistä johtuen keväällä on monesti edessä pienimuotoinen suursiivous. Oikeilla välineillä sekin on kuitenkin helppoa ja vaivatonta. Perusteellinen pesun jälkeiset ylläpitopesut onnistuvatkin sitten todella helposti, nopeasti ja vaivattomasti!

Auto altistuu etenkin meillä Suomen olosuhteissa hyvin monenlaiselle lialle. Kunkintyyppinen lika lähtee pois vain siihen erikoisesti suunnitellulla puhdistusaineella. On aivan turha yrittää irrottaa esimerkiski jarrupölyä ja pikitahroja autoshampoolla - hangata saa vaikka maailman tappiin. Pahimmillaan sinnikkään hankaamisen jälkeen yksittäinen tahra häviää lopulta - ja tilalla on reilusti uusia pesunaarmuja ja himmentymiä.

Tässä artikkelissa on eritelty vaiheittain aineet ja menetelmät, joilla pinnoilta saadaan irrotettua kaikki mahdollinen lika. Auton perusteelliseen pesuun kannattaa käyttää aikaa - mitä paremmin se on tehty, sitä helpompaa auton pesu ja puhtaanapito on jatkossa!

1. Esipesu - käsittelyn tärkein työvaihe!

Esipesu on perusteellisen puhdistuksen kaikkein tärkein työvaihe. Tee se huolella! Perusteellisen puhdistuksessa esipesun tarkoituksena on poistaa auton pinnoilta kaikki ylimääräinen - niin saaste, pöly, irtolika kuin myös vahat. Esipesuaineita on karkeasti jaoteltuna kahta tyyppiä, vahaa liuottavia liuotinesipesuaineita, sekä vahaturvallisia liuottimettomia pesuaineita. Perusteellisessa puhdistuksessa poistetaan myös vanhat vahat, joten käytetään tehokkaimpia liuotinesipesuaineita. [» LUE LISÄÄ]

2. Käsinpesu eli kinnastus

Esipesun jälkeen suoritetaan mekaaninen pesuvaihe, eli käsinpesu (monesti pelkällä auton pesulla tarkoitetaan tätä vaihetta). Kinnastuksesta puhutaan, koska ainoa suositeltava käsinpesuväline on pesukinnas, ei pesusieni. Tämä siis siitä syystä, että pesukinnas "syö", siis sitoo irtoavan lian itseensä, eikä ainoastaan siirrä sitä, kuten pesusienet. Pesusienet hankaavat hiekkaa ja muita partikkeleita auton maalipintaa vasten ja aiheuttavat pesunaarmuja.

Perusteellisen puhdistuksen yhteydessä kinnastus on hyvä tehdä tehokkaalla liuotinpesuaineella. Autoshampoot taas kuuluvat ylläpitopesuun.

Kinnastusvaiheessa pestävän pinnan tulisi olla jo 90% puhdas huolellisen esipesun jälkeen. Kinnastaessa tarkoitus ei ole hangata hampaat irvessä, vaan liu'uttaa pesukinnasta kevyesti maalipinnalla. Kintaan tarkoitus on vain levittää pesuaine ja tehostaa oikeiden aineiden vaikutusta. [» LUE LISÄÄ]

3. Raudanpoisto

Raudanpoisto on hyvä suorittaa vähintään pari kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Jokaisen pesun yhteydessä sitä ei tarvitse tehdä, mutta perusteelliseen puhdistukseen se kuuluu oleellisesti.

Raudanpoistolla tarkoitetaan työvaihetta esipesun ja kinnaspesun jälkeen, jossa auton maalipinnalta poistetaan siihen uponneita teräviä rautahiukkasia sekä jo hapettuneita sellaisia eli ns. lentoruostetta. Metallipartikkelit eivät lähde maalipinnasta tavallisilla pesuaineilla. [» LUE LISÄÄ]

4. Pienpoisto

Pienpoisto kuuluu myös auton perusteellisen käsittelyn vaiheisiin. Pienpoisto on hyvä suorittaa vähintään pari kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Jokaisen pesun yhteydessä sitä ei tarvitse tehdä.

Pienpoistolla tarkoitetaan työvaihetta esipesun/kinnaspesun jälkeen, jossa poistetaan maalipinnalta pikeä, vahaa, pihkaa ja mahlaa sekä polttoaine- ja liimatahroja. Mainitut epäpuhtaudet eivät lähde maalipinnasta tavallisilla pesuaineilla ja voivat aiheuttaa vahinkoa maalipinnoille reagoidessaan auringonvalon / kuumuuden kanssa. [» LUE LISÄÄ]

(5. Savestus)

Mikäli maalipinnassa tuntuu kädellä vielä raudan- ja pienpoiston jälkeen epäpuhtauksia ja karheutta, voidaan auton pinta käsitellä autosavella. Savestuksella tarkoitetaan tiukassa olevien tahrojen, pihkan, pien, liiman sekä pintaan uponneiden metallihiukkasten irrottamista mekaanisesti siihen tarkoitetulla puhdistussavella.

Kaikkien savien toimintaperiaate on sama, lian mekaaninen irrotus. Saven kovuudet vaihtelevat. Savestuksessa tärkeää on huolehtia riittävästä saven liukastamisesta. Savea ei hangata maalipintaa vasten, vaan liu'utetaan hyvin kevyesti liukastimen päällä. [» LUE LISÄÄ]

Viimeistään savestuksen jälkeen auton pinta on täysin puhdas kaikentyyppisestä liasta. Sen jälkeen voidaan joko siirtyä vahausvaiheeseen tai tarvittaessa ennen sitä vielä myllyttää maalipinta.

(6. Myllytys eli kiillotus)

Maalipinnan kiillotus eli ammattikielellä myllytys tarkoittaa auton maalipinnan koneellista kiillottamista siihen tarkoitetulla kiillotuskoneella ja erilaisilla hiomalaikoilla- ja aineilla. Myllytys tulee kysymykseen silloin, kun auton maalipinta on päässyt haalistumaan tai naarmuuntumaan. Myllytyksessä leikataan äärimmäisen ohut kerros lakkapinnasta pois. Myllytys saa maalipinnan näyttämään jälleen uudelta ja värit entiseltään.

Myllytys on auton perusteellisen käsittelyn vaativin vaihe. Ellei siihen ole aikaa paneutua kunnolla, se kannattaa suosiolla jättää ammattilaisille. Myllytystä ei tarvitse tehdä jokaisen perusteellisen puhdistuksen yhteydessä, vaan ainoastaan silloin kun maalipinta todellakin on naarmuinen. [» LUE LISÄÄ]

(7. Pre-wax-aineet)

Ennen siirtymistä vahausvaiheeseen on hyvä vielä varmistaa, että auton pinta on todellakin absoluuttisen puhdas, paitsi liasta, myös pesuainejäämistä. Tämä edesauttaa huomattavasti vahan tarttumista ja pinnassa pysymistä. Puhdistavia "pre-wax"-aineita ovat mm. IPA-pohjaiset aineet ja rasvanpoistoaineet, jotka poistavat tehokkaasti myös pesuainejäämät.

Lisäksi on olemassa kevyesti mikrohiovia ja mikronaarmuja täyttäviä pre-wax-aineita, joilla voi tasoittaa pintaa ennen vahaamista. Ideaalitilanne kuitenkin on, että pinta olisi täysin tasainen ja naarmuton ennen vahaamista. Siksi juuri myllytetty pinta on paras mahdollinen lähtötilanne vahaamiselle.

8. Vahaus / Last Step Product

Auton vahauksella (vahaus / Last Step Product) pyritään siihen, että huolella tehdyn puhdistustyön hedelmistä päästään nauttimaan mahdollisimman pitkään. Auton vahaus suojaa maalipintaa kulutukselta, UV-säteilyltä ja muilta ulkoisilta ärsykkeiltä. Vahattu pinta hylkii likaa ja tekee näin auton pesusta ja puhtaanapidosta huomattavasti helpompaa.

Vahaus suoritetaan täysin puhtaalle pinnalle. Hyvin vahattu ajokki säilyy parhaimmillaan puhtaana kevyellä ylläpitopesulla tai jopa pelkällä esipesulla viikkokausia. [» LUE LISÄÄ]

Vaivatonta ostamista

Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!

1 - 2 päivän pikatoimitus

Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.

100% tyytyväisyystakuu

Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!

AUTONHOITOTUOTTEIDEN ASIANTUNTIJA PALVELUKSESSASI

Autonhoitokemikaalit kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. Etsimme ja testaamme uusia autonhoitotuotteita jatkuvasti löytääksemme niistä parhaimmat asiakkaillemme. AUTODUDE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden parhaat autonhoitotuotteet edulliseen hintaan. Tervetuloa ostoksille AUTODUDE-verkkokauppaan!

AUTODUDE.FI TARJOAA

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmaisen 30 vrk palautusoikeuden
  • Turvalliset maksutavat
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Edulliset toimitukset alk. 5,49 €
  • Ilmaisen toimituksen yli 120€ tilauksiin
  • Huom! "Noutopistetoimitus"

AUTODUDE MYYMÄLÄ

Voit ostaa tuotteitamme myös Oulun Valostore-myymälästämme Alasintieltä. Sieltä voit myös noutaa tilaamasi tuotteet.

Katso lisätietoja

VERKKOKAUPAN TAKANA

Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-18: 075 328 5820

Yhteystiedot

LIITY DUDEN TALLIIN JA HYÖDY!

Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen kevät- ja kesäkaudella. Listalta voi erota koska vain.

Korkein luottoluokitus

Kauppalehden Menestyjä 2012-2022

Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja

Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)